Vapaaehtoisen rikostaustaotteen tarkastus


Tausta & Tarkoitus

Salibandyliiton suosituksen mukaisesti Lopen Floorball Team ry on tehnyt päätöksen ottaa

käyttöön vapaaehtoisen rikostaustaotteen tarkistamisen junioritoiminnassaan syksystä 2022 alkaen.

Vapaaehtoisenrikostaustaotteen käytön myötä seura haluaa osoittaa edistävänsä seurassa urheilevien lasten turvallisuutta. Rikostaustaotteen selvitys koskee kaikkia seuran juniorijoukkueiden ja kerhojen vapaaehtoisia toimihenkilöitä. Selvitys on kuitenkin vapaaehtoista ja tehdään ainoastaan toimihenkilön suostumuksella. Mikäli toimihenkilö ei halua rikostaustaotettaan selvitettävän, muodostuu este olla mukana seuran alaisen juniorijoukkueen vapaaehtoistoiminnassa.

Lopen Floorball Team ry vastaa vapaaehtoisen rikostaustaotteen hakemisesta vapaaehtoisen suostumuksella. Seura vastaa myös rikostaustaotteen selvittämiseen liittyvistä Oikeusrekisterikeskuksen hakemuskuluista. Lähtökohtaisesti rikosrekisteri tarkastetaan vain kerran. Mikäli LFT:n hallitus katsoo tarpeelliseksi, se voi päätöksellään pyytää vapaaehtoiselta toimihenkilöltä suostumuksen rikosrekisteriotteen uudelleen tarkistamiseksi. Allekirjoitettu suostumus vapaaehtoisen rikostaustaotteen hakemisesta toimitetaan joko henkilökohtaisesti, sähköpostilla tai postitse hallituksen puheenjohtajalle.

Yhteystiedot:

Lopen Floorball Team ry / Janne Kantanen

Talolantie 226
12600 Läyliäinen

E-mail: lft.janne.kantanen@gmail.com
Puhelin: 0400359525


Liite 1 - Vapaaehtoinen rikostaustaote - Toimintaohje.pdf

Liite 2 - Vapaaehtoinen rikostaustaote - Suostumus.pdf

Linkki - Oikeusrekisterikeskuksen verkkosivut littyen rikostaustaotteeseen


Lopen Floorball Team ry

Talolantie 226
12600 Läyliäinen

E-mail: lopenfloorballteamry@gmail.com
Puhelin: +358 400 359 525