Joukkueen historiaa

Naisten joukkue perustettiin 2011, jolloin pelasimme Lopen Laakan nimellä. Kaudelle 2012-2013 siirryimme aktiivisen salibandyseuran ( Lopen Floorball Team / LFT ) alaisuuteen. Joukkueemme muodostui vanhemmista konkareista, joilla oli ollut pelitaukoa muutamia vuosia sekä aivan uusista lajin pariin innostuneista tulokkaista. Joukkuemme pelasi naisten sisä-suomen alueen 4.divisioonassa kauteen 2015-2016 asti. Valmentajinamme on toiminut Juha Lehtola ja Olli Väänänen.

Vuosiin on mahtunut paljon hikeä ja onnistumisen riemuja mutta myös pettymyksiä ja hampaiden kiristystä. Kuitenkin vuodet ovat olleet varmasti meille antoisat ja kivaa on ollut hyvässä porukassa. Tästä on hyvä jatkaa naisten sählyn merkeissä ja ehkäpä vielä tulevaisuudessa palaamme takaisin sarjapelihin.

Vuosiin mahtuu myös ulkomaan turnaus. Siitä lisää linkin turnaus Espanjassa alla.

Kausien 2016-2017 ja 2017-2018 aikana harrastaja määrä aluksi väheni, mutta onneksi usko säilyi naissäbän uuteen nousuun. Kauden 2017-2018 aikana saimme joukkoomme useita uusia harrastajia. Näiden kausien aikana pelailimme muutamia harkkapelejä lähiseudun joukkueita vastaan, muutoin keskityimme treenaamiseen. Joukkueemme valmennuksesta on vastannut Mikko Hervala viimeiset pari kautta ja jatkaa edelleen. 

Kaudelle 2018-2019 ilmoittauduimme liiton sarjaan pelaamaan nelosdivaria. Osalle joukkueesta tämä oli ensimmäinen kausi liiton pelejä. Kaudella välillä tuli tappioita ja välillä päästiin voiton makuun kiinni. Joukkue hioutui ja kehittyi hienosti kauden aikana. Sarjataulukossa taaksemme jäi kolme joukkuetta. Joukkueen valmentajina toimi Mikko Hervala ja Olli Väänänen.

päivitetty 16.9.2019